Joskus sen on loputtava

Reissun viimeisenä päivänä ei enää lähdettykään mäkeen, vaikka alunperin näin vähän ajateltiin. Porukalla alkoi olla fiilis, että kaikki on annettu ja sää oli täysin pilvinen. Itävaltaan on tulossa seuraava dumppi.

Suunnattiin Müncheniin museoihin, joissa oli euron päivät. Tuli nähtyä Andy Warhollin töitä ja kaikenlaisia läiskiä. Toinen museo esitteli muotoilua ja museokamaksi oli päätynyt jo pocket pc:t ja PlayStation 2. Esillä oli myös aivan nykyisen näköisiä IBM:n läppäreitä 90-luvulta, vai miten päin se meni.

Mentiin syömään aivan loistavaan paikkaan Asakaan! Jengille alkoi Schnitselit jo riittämään, joten all you can eat sushit oli vuorossa. Vaihtoehtoina oli 0,5 Stunden 8,5 € ja Längere 12 €. Tiukasta alkuspurtista huolimatta ahdettiin 1 h 10 min sushiöverit. Meillä oli sopivasti paikat vielä linjaston alussa, niin päästiin raapimaan parasta tavaraa ensimmäisinä.

Münchenin kentällä vyöryrepun turvatarkastus meni ensimmäisen kerran rutiinihommana. Äijät tiesi, mistä on kyse ja vastaava tuli kysymään tarkentavan kontrollikysymyksen, mihin kaasupulloa tarvitaan. Näin sen pitäisi toimia. Aiemmin on saanut todella puolustaa oikeuttaan kuskata vyöryreppu lentokoneessa.

Nyt on kuitenkin reissu taputeltu ja edessä kylmä paluu arkeen. Hauskaa oli ja matkalaukkulaskuelämään alkoi jo tottumaan neljän viikon aikana. Kiitos kaikille reissulaisille! Kuvia ja videoita pusken aikanaan näkyville.

Uusi viikko ja uudet kujeet

Juhiksen ja Ellun lähdettyä kotiin vaihdoin matkaseuraa isoon 9 hengen porukkaan. Innsbruckista oli tosin aika vaikea päästä pois. Nukutti aivan liikaa.

Majailtiin isolla köörillä Mallnitzissa aika monta yötä ja laskettiin ympäristön keskuksissa kausilaisten opastuksessa. Niklaksen ja Mikaelan avulla löyty parhaat reitit! Heti alkuun alueelle tuli myös uutta lunta vähän keskuksesta riippuen 15-30 cm eli jiihaata tiedossa. Ei tosin joka päivä osuttu niille paksuimmille lumille.

Parhaat laskut sai Schlossalmin metsissä dumpissa ja aurinkoisena puuteripäivänä Mölltalerilta alas. Mölltalerista pääsee laskemaan vuoren toiselle puolelle Sportgastainiin rinnealueen taakse kunnon vuorioffia. Ai että mikä lasku! Noin 1500 metriä puuterikenttiä ja -kuruja ja tarpeeksi jyrkkää. Tästä mä tykkään! Paikka on vähän sellainen, että omatoimisesti sokkona reitti ei välttämättä löydy, mutta onneksi meillä oli Mikaela neuvomassa. Ehdittiin vielä laskea samana päivänä Sportgasteinin takamaasto kerran, mikä sekin oli loistavaa laskua. Päivän päätteeksi käytiin vielä Bad Gasteinissa Häggblomsin afterissa ruotsalaisten kanssa. Tätä sen pitää olla!

Mölltalerista Sportgasteiniin ja taakse

Seuraava hyvä mesta oli Weißsee. Sitä ennen käytiin hinkkaamassa ojia Leogangissa, mikä ei lämmittänyt mua yhtään, vaikka moni tykkäsi. Leogangissa parasta oli hieno rafla, jossa tarjoilija tinki maukkaiden riistaruokien hinnat alaspäin.

Weißseessa lähinna droppailtiin pehmeään lumeen eri kokoisesti ja kaikilla tyyleillä. Mitään megaisoja linjoja ei siellä vedetty, vaan kaikkea pientä kikkailua. Haikkaamalla olisi kyllä päässyt hienoille maastoille ja andoilijoita täällä oli todella paljon.

Koko neljän viikon reissu oli siinä mielessä erikoinen, että pelättyä ei juuri tullut. Yleensä on tullut hakeuduttua jatkuvasti semmoisiin paikkoihin, joissa kaatumisia ja lumivyöryjä saa pelätä tosissaan näillä taidoilla. Itse tykkään eniten juuri laskea vauhdilla sopivan jyrkkää takamaastoa kohtuullisen pitkiä 1000-1500 metrin korkeuseron vetoja kunnon puuterissa. Tällä kertaa olosuhteet eivät aina sitä sallineet tai muut eivät olleet niin aktiivisesti semmoisten laskujen perässä. Tietenkin niitäkin päiviä mukaan mahtui.

Alppien lämmössä

Tulin Turkista suoraan Alpeille vielä pariksi viikoksi etsimään parhaita lumia. Laskin Juhiksen ja Ellun kanssa ensimmäistä kertaa Itävallassa Krippensteinissa. Mestahan on loistava offipuuhiin! Vähän La Graven tyyppinen paikka. Rinteillä ei ole pilattu vuorta ja keskimääräinen jyrkkyys on riittävä. Hisseiltä pääsee helposti useita eri reittejä offia alas, eikä köysillekään ole tarvetta. Jäätikköä ei ole, mutta doliineja eli vuoressa olevia reikiä on. Toisin kuin esim La Gravessa mitään afterimenoa tai muutakaan tunnelmaa ei ole havaittavissa. Kylä on vähän kuin suomalainen omakotitaloalue.

Kelit ei nyt ihan suosineet. Ensimmäinen päivä oli hauskaa metsälaskua pehmeässä lumessa lumisateessa. Metsässä on paljon kumpuja pompittavaksi ja lyhyitä todella jyrkkiäkin kohtia.

Seuraavana päivänä piti mennä Dachsteinin jäätikölle, mutta ylhäällä oli myrsky ja vaihtoehdot oli muutenkin vähissä, kun satoi vettä ja nollaraja kipusi jonnekin yli 2000 metriin. Päivästä tuli sitten shoppailupäivä lähikylissä ja Salzburgissa.

Auringonpaiste tuli Krippensteiniin! Nyt päästiin laskemaan kaikki eri reitit, joita Juhis oli tutkistellut. Reitit oli kunnon laskua ja niille oli helppo päästäkin. Harmi vain plussakeli oli pilannut lumen pääosin korpuksi. Tuli kuitenkin nähtyä mesta.

Krippensteinin eri reitit

Jos La Gravessa on lautatohtori, niin täällä on lupaava lisensiaatti. Joku yläasteikäinen nuori kundi paikkasi, liimasi, voiteli ja teroitti mun aika reikäisen laudan. Aamulla hinta piti olla 25 €, mutta lautaa hakiessa jamppa sanoi, ettei siitä nyt ihan täydellinen tullut ja pyysi vain 20 €. Kyl se hyvä on!

Ihme kyllä kovista plussista huolimatta Pitztalissa oli vielä kunnon vuorilaskulla ylhäällä pehmeäluminen kuru. Tällä kertaa hoidettiin lasku myös turvallisesti tarpeeksi aikaisin ennen kuin aurinko lämmittää liiaksi lunta.

Pitztalin iso lasku

Ostin myös uuden lapion, jonka varsi on kevyt vaellushakku. Vempele on varmaan kevyempi kuin mun vanha lapio. Siitä tuli heti mieleen, että miksi ihmeessä nämä ei ole yleisempiä. Onhan se vaan kätevä olla aina hakku mukana ilman lisäpainoa. Itsellä ainakin tulee sillon tällön tilanteita, että tarvitsee saada vähän tukevampaa otetta.

Innsbruckissa oli myös liian mukava vierailla Mimmin ja Andyn luona ja sehän meni juhlan puolelle kuten aina.