Suomen kesäkuu aurinkorannalla helmikuussa

Läävään hotelliin ei onneksi kuulunut tietenkään aamupalaa, mutta löydettiin hyvä aamiainen hetken ajelun jälkeen Alanyasta. Karsea turisteille rakennettu kylä ja bongattiin vähän Matkaoppaista tuttuja nähtävyyksiä kuten Sepon baari.

Mentiin asustelemaan Antalyaan, koska siitä on lyhimmät matkat ympäröiviin keskuksiin ja kaupunki on todella nätti ja mukava. Antalyassa on mukava vanha kaupunki ja hyviä ravintoloitakin löytyy. Ensimmäisen kerran matkalla sai alkoholia helposti. Neuvoteltiin meren rannalta viiden tähden hotellista kolmen hengen huone 300 rahalla per yö eli noin 150 €, mikä vaikutti ihan kohtuulliselta. Maisema merelle, kaupunkiin ja vuorille oli huikea. Melko parasta herätä siihen maisemaan.

Ensin käytiin laskemassa parin tunnin päässä Duvrazissa. Vaikutti vähän samalta kuin Sarikamis siinä mielessä, että keskus on jossain ihan ei missään surkean tien päässä ja siellä on vain muutama all-inclusive -hotelli. Tästäkin keskuksesta oli vain puolet auki, kuten Turkissa tuntuu olevan tapana. Lämmittelyjen jälkeen päätettiin käppäillä ylimmältä auki olleelta hissiltä 350 m korkeammalle, jotta pääsee vetäisemään kunnon vuorilaskua. Siinä näkyi muutama houkutteleva kuru, mutta lumi näytti ehkä vähän kovalta.

Pähkäiltiin todella paljon haikille lähtöä ja haikin alussa lumivyöryriskiä. Olosuhteet olivat ehkä vähän uudet meille kaikille. Aurinko paistoi todella kuumasti, mutta ilman lämpötila ei välttämättä ollut kauhean korkea ja lumi oli edelleen kylmää ja pakkautunutta. Aurinkoa kohti olevat osuudet sen sijaan olivat vähän kosteita. Pääteltiin, että tällainen keli täällä on ollut jo ainakin viikon tai kaksi, eikä missään suunnassa ollut mitään merkkejä spontaaneista tai ihmisen laukaisemista vyöryistä. Tosin tuskin täällä kovin moni offia käy laskemassakaan. Päästiin turvallisesti toppiin välttelemällä auringon lämmittämiä alueita.

Lasku oli todella huikea. Alussa ei oikein voinut olla varma, millaista lunta on tulossa. Lumi näytti todella kovalta eikä reittikään alussa ollut ihan selvä. Lähdin itse viimeisenä ja edelläolevien startatessa pelkäsin kyllä vähän, ettei kukaan vaan nyt kaadu ja telo itseään. Lumi oli jämäkkää, mutta siihen siihen sentään puri kantti ja piirtyi jälki eli lasku oli helppoa ja vauhtia uskalsi ottaa. Nautintoa!! Hissipojat kyselivät asemalla, että mekö siellä käytiin ja näyttivät peukkua ja hymyilivät.

Davraz hike ja offit

Seuraavana päivänä vuorossa oli Saklikent. Keskus on offilaskujyrkkää koko matkalta päähissin alla. Kunnon lumella olisi varmasti kunnon juhlaa, mutta nyt meni enemmän treenilaskuksi kovalla lumella. Sebastien kävi laskemassa tyylillä yhden todella kovalla lumella olleen kurun.

Saklikentin laskupäivän päätteeksi piti päästä Antalyan aurinkorannalle uimaan. Sebastien oli kuullut, että maaliskuussa siellä voi samana päivänä laskea vuorilla ja uida meressä, mutta ei pidetty asiaa mitenkään ongelmallisena helmikuussakaan. Kiire tuli ja ehditiin rannalle juomaan kuohuvat juuri ennen lentoa Istanbuliin auringon jo laskiessa. Eihän siellä kukaan muu hullu ollut uimassa. Vesi oli yllättävän lämmintä eli ehkä 16-18 kuten ilmakin. Suomen kesäkuu helmikuussa!

What the fuck?!!

Tulivuorelta suunnattiin suoraan etelään Välimeren rannalle. Löpö uhkasi loppua upouudella moottoritiellä ja poikettiin kylille. Ei kyllä saatu liemiä, mutta joku pikkukylän huru-ukko yritti kurkotella ikkunasta meidän pähkinöitä. Chekecheke se sanoi tai jotain sinnepäin, ei tykätty tästä mestasta.

Ei siinä mitään. Meren rannalta Mercinistä jatkettiin päätietä kohti Antalyaa. Sellasta serpentiiniä melkein koko matka. Ehkä 400 km surkeaa vuoristotietä. Ei olisi uskonut, koska se on rannikon päätie. Funtsittiin, että mistähän ne rekat sitten kulkee. Äkkiä selvisi, että sitä samaahan ne. Rekat ohitteli meitä ja toisiaan ihan hullusti esim mutkissa monta rekkaa kerralla. Olihan se tavallaan viihdettä ja ehkä reissun vaarallisimmat hetket. Meillä oli siinä seurana pari meidän suosikkirekkaa.

Löydettiin matkalta myös joku melko hämärä ruokapaikka meren rannalta. Oli selkeästi off season, eikä mikään länkkäripaikka, koska vessa oli taas reikä. Tunnelma oli kuin eurooppalaisessa elokuvassa. Ei mennyt kuitenkaan maha sekasin. Lisäksi yöpaikka oli vähän sen näkönen hotelli, että huoneen voi varmaan ottaa myös tunniksiHotelliin mennessä kadulla käveli ohi joku meidän ikäinen hupparijäbä mustan kiväärin kanssa.

No money

Hurautettiin Sarikamisista lumimyrskyn läpi ja jossain yöpyen Kayserin viereiselle tulivuorelle. Mt. Erciyes on aikamoinen näky ja nousee tasamaalta 3900 metriin vaihtelevan muotoisesti. Enää se ei ole aktiivinen, mutta jostain tupruaa välillä rikin hajua tai sitten se ollaan me.

Ensimmäisenä päivänä hissilippuja ostaessa äijä sanoi ”no money” ja laskeminen olikin ilmaista. Myöhemmin selvisi ranskalaisilta rinnetyöntekijöiltä, että vanhan maksullisen keskuksen kylkeen on rakennettu 150 miljoonalla eurolla julkinen keskus, joka on ollut vasta pari viikkoa auki. Jotkut halusivat tulla paikallisvaaleissa uudelleenvalituiksi ja laittoivat rahat omasta taskusta. Kreisiä! 2014 pitäisi olla lisää rinteitä ja hotelleja muutaman sijaan yli 20.

Muutama päivä oli vähän huonompaa keliä eli lumisadetta ja hillitön tuuli. Ei meinattu löytää mitään lunta myrskyn jäljiltä, mutta lopulta yhdeltä hissialueelta löytyi pölisevää lunta määrissä… Jäätiinkin pari päivää aiottua pidemmäksi aikaa nauttimaan pöllystä ja saunasta.

Tulivuoren kraateri, toppi ja sen kurut kutsuivat päivä päivältä enemmän. Kovalla tuulella tulleen lumen takia sinne ei kuitenkaan tuntunut tarpeeksi turvalliselta mennä. Kuulemma sinne ei myöskään ole paras mennä näin keskellä talvea. Pakkastakin on ehkä -20 ja pientä ilman liikehdintää. Haikkia olisi hissin yläasemalta vain 1000 m korkeutta. Myöhemmin nähtiin autosta, että tulivuoren taakse saisi vedettyä ihan kivalla jyrkkyydellä noin 3000 m korkeuseron laskun. Saattaa olla, että täytyy tulla vielä joskus valloittamaan tämä vuori.

Georgian, Armenian ja Iranin lähellä

Sarikamis on Erzurumista muutama tunti jonnekin itään ja sinne piti päästä laskemaan. Kaikki turkkilaiset varoitteli autovuokraamoa myöten, ettei sinne kannata ajaa omalla autolla, koska tie on vaarallinen. Kannattaisi kuulemma ottaa bussi. Oltiin aika ymmällämme. Lopulta Palandökenin rinneravintolan työntekijä rohkaisi sanomalla, ettei meillä ole mitään hätää, koska talviajo on tuttua puuhaa.

Sarikamis on loiva kuin Lappi ja pienestä keskuksesta oli toinen hissilinjakin kiinni. Täytyy kyllä sanoa, että Hiutaleen porukka antoi ehkä vähän liian positiivisen kuvan paikasta. Lumi oli ihan jees, mutta vauhtia ei saanut millään. Muutamat ihan hyvät haikkipätkät suljetulla puolella kuitenkin sai.

Taidettiin olla paikan all-inclusive -hotellin ainoat länsimaalaiset. Porukkaa oli hotellissa ja mäessä yllättävän paljon ja illalla kova meno bändin esiintyessä, vaikka alkoholi ei virrannut kuin venäläisillä.

Sarikamis at EveryTrail reittitallennus.

Turkin mäet

Pariin mäkeenkin tässä on ehtinyt kaikkien autosäätöjen sun muiden lisäksi. Erzurumissa on kunnon iso vuori Mt Palandöken. On jyrkkää ja korkeutta. Tällä kertaa lunta tosin oli todella vähän kuten kuulemma viimeiset 10 vuotta. Ennen vanhaan lunta oli metreittäin. Laudan sai aika ruvelle ja laskettavaa oli vain pari kurua, joihin lunta oii jäänyt. Laskijoitakin oli niin vähän, ettei voi ymmärtää, miten keskus pyörii. Potentiaalia kunnon offilaskuun kuitenkin olisi. Keskus on vain 10 km keskustasta ja rinnealueen näkee kaupungista. Käytiin myös läheisessä uudessa keskuksessa Konaklissa, jolla ei ollut lumen puutteessa juuri tarjottavaa.

Päätettiin asua kaupungissa keskuksen sijaan. Keskus on melko ankean näköinen paikka asua. Siellä on vain pari isoa hotellia. Erzurum oli sen sijaan odottamaton kokemus. Tunnelma oli jotenkin autenttinen, eikä ollenkaan perus länsi-eurooppalainen. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja avualiaita ja teetä tarjoillaan joka paikassa ennen asioiden hoitamista. Erzurumissa 2000 metrissä näin etelässä päivällä lämpötila oli vain muutaman asteen pakkasella, mutta öisin lämpötila laski melkein -30 asteeseen.

Törmättiin kylän raitilla lokaaliin, joka esitteli vähän paikkaa. Epäröinnin jälkeen uskallettiin tuntemattoman matkaan. Kaveri oli oikein mukava ja saatiin kunnon turkkilaista safkaa pari päivää. Lokaali opasti meidät myös baariin. Aijai miten hyvälle reissun ensimmäinen olut maistui! Alkoholia ei ollut löytynyt koko reissun aikana ehkä viiteen päivään. Turkki onkin näköjään sen verran muslimimaa, että alkoholia ei ihan joka paikasta löydy. En olisi sitä uskonut, koska suomalaiset täällä lomailee, mutta näköjään turistikohteet ovat ihan eri juttu. Istanbulin länsipuolista porukkaa täällä on todella vähän.