Eka kerta Chamonixissa

Tällä kertaa ei voinut jäädä pidemmäksi ajaksi Innsbruckiin. Milja liittyi reissuun mukaan ja paineltiin Münchenin kautta sään perässä Chamonixin dumpista nauttimaan. Eka kerta Chamonixissa. Mä oon aina vältellyt Chamonixia, koska oon ajatellut, että siellä on ihan loputtoman paljon liikaa vapaalaskijoita. Ei lopulta noustu Chamonixin kylästä kertaakaan, vaan käytiin ympäristön paikoissa ja siellä niitä vapaalaskijoita ei todellakaan ollut kovin paljoa. Kylässä sen sijaan oli ison vapaalaskumestan ja erityisesti ranskalainen tunnelma hyvällä tavalla.

Esimerkiksi Megève oli ihan kelpo paikka varsinkin lumisateella ja pilvisessä. Oli hauskaa painella järjestyksessä lyhyitä kuruja ja kilpailemassa oli vain yksi toinen porukka. Megève on vähän tommonen turkispaikka St. Moritzin tyyliin. Aamuruuhkaa kylässä oli tekemässä hevosvaljakot ja rinneravintolassa oli taso varsin kohdillaan. Joutu vähän herkuttelemaan! Myös Vallorcine Sveitsin rajalla oli vierailun arvoinen ja siellä pääsi painelemaan avoimempaa maastoa. Olisi se toiminut hyvin myös dumpissa, kun oli hyvää metsää.

Chamonixin yö

Edellisenä päivänä nautiskeltiin tasokkaassa rinneravintolassa ja nyt nieleskeltiin pihassa marketin smetanan täytteiset patongit.

Tube on kyl kova kokki! Se oli tehny ruokaa muutamaan otteeseen jo Naudersissa ja nälkäset pääsi mäestä valmiiseen pöytään. Yksi reissun parhaista safkoista oli Tuben vääntämä tartiflette Chamonixissa. Mä kyllä muutenkin tykkään tartiflettestä, mutta aijai! Mä kutsuisin sitä ranskalaiseksi kinkkukiusaukseksi. Perunaa, pekonia ja paljon hyvää juustoa! Ranskassa sai juustoa sen verran reippaasti että, kun yhtenä päivänä oli vähäjuustoisempi tarjoilu, tuli illalla akuutti juustonpuute ja piti vähän napostella.

Megeven parhaiten sponssattu laskija!

Koko reissu oli rasitukseltaan aika löysä verrattuna normaaliin, koska tuli sen verran lyhyitä päiviä. Yleensä sitä on ihan romuna, kun palaa himaan, eikä oikein pysty mitään urheilemaan ainakaan viikkoon ja se tuntuu hyvältä. Ilmeisesti tykkään rankasta menosta.

Lopussa kuitenkin käytiin skinnaamassa Chamonixin holleilla Pointe Rondella ja se oli ihanan rankkaa! Muutenkin näissä alppikorkeuksissa on tullut randoiltua todella vähän. Edellisenä iltana hommaa pohjustettiin kevyellä alkoholitankkauksella. Vajaiden unien jälkeen lievässä päänsäryssä arvasin, että skinnauksessakin voi piiputtaa. Matkalla happi meinasi loppua ja ylhäällä en tiennyt, yrjöttääkö ja onko kipeä olo jonkun taudin, rasituksen, liian kevyiden eväiden vai tumman suklaan takia. Huokailin ylhäällä kamoja räplätessä sen verran, että muut kommentoi. Oli namiskuukkelia! Alaspäin ja kaikki vaivat katosi!! Alhaallakin oli niin niistetty olo, että ei voinut kuin mennä ja rojahtaa afteriin.

Aurinkoinen afteripaikka sopivasti skinnailujen päälle

Reitti kiertää aluksi metsässä hitaasti nousten, mutta alas tullaan suoremmin. Sama retki on myös tallennettuna Suunto Movescountiin http://www.movescount.com/moves/move142478964.

Lasku Pointe Rondelta ei todellakaan ollut vyöryjen kannalta turvallinen temppu ainakaan nyt. Siellä näkyi useita vyöryjälkiä ja yksi melko iso ainakin polven syvyinen oli todella odottamattomassa paikassa, josta suurin osa oli laskenut. Pisti vähän miettimään.

Itävalta kerran vielä! St. Anton ja aurinko!

Mulla oli tän reissun teemana pysyä varmasti hengissä. Ainahan sitä on tavote pysyä hengissä, mutta nyt nössöilin todella paljon. En laskenut mitään, missä mun mielestä olisi huonolla tuurilla mahdollisuus kuolla. Laskin pelkästään siis tosi turvallisia reittejä. Vältin jyrkkiä ja vyöryalttiita paikkoja. Erityisesti vältin paikkoja, joista voisi kaatuessa tai lumen mukana joutua kivikkoon tai tippua jonnekin. Jätin muutaman ihan selkeän linjan laskematta, jotka normaalisti olisin laskenut. Lasken kuitenkin mielestäni aina melko turvallisesti ja arvioin riskit, mutta olihan se ihan hyvä kai kokeilla näinkin, vaikka melkoiselta jarruttelulta se tuntui.

Saint Gervaisin pikku kuruloissa ja muita ei näy

Usein kyllä pelkään laskiessa ja välillä ihan turhaan paikoissa, joissa muut ei nää ongelmaa. Mun ongelma on äkkiä se, että en luota riittävästi mun karheisiin kantteihin ja luulen olevani huonompi kuin sitten olen. Normaali laskureissu on kyllä tätä ennen ollut semmonen, että lähes joka päivä pelkää kuolevansa. Kai siitä selviytymisestä ja muusta tsempistä saa adrenaliinia, josta tulee vaan niin mahtava olo sen huikean laskun lisäksi.

La Giettazin metsät on sitä luokkaa, ettei saa kertoa ranskiksille sanoi ranskalainen

La Giettaz

Milja pöllyttää La Clusazissa. Mesta vilisee vapaalaskijoita.

Katri valmistautuu metsäleikkeihin