Tässä oli jo pari unelmareissua Alpeille, Alppiunelma 2013 ja Alppiunelmien täyttymys 2014. Ajattelin jo vähän joskus talven alussa tähän reissuun suostuttuani, että 2015 saisin trilogiaan kolmannen osan, mutta ei tosiaan käynyt niin hienosti. Ei ollut unelmaa. Tähän mennessä reissut on käsittämättömästi ollu parempia vuosi vuodelta, mutta nyt kyllä lässähti. Melko perusseteistäkin jäi puuttumaan lähes täysin
La Grave
St. Moritz
Kuolemanpelko
Dropit
Äärisuoritukset
Tiukat kurut
Täysillä laskut
Puuterimania
Rankat päivät
Rankat yöt
Kämppähengailu
Kalias
Sekoilut mäessä ja ulkopuolella
Dägän synttärit
Tukalat tilanteet
Kosteat juhlat
Aurinkoiset afterit
Oma mokahan se on täysin, ettei pidä huolta siitä, että pääsee tekemään kaiken, mitä haluaa. Olisi vaan pitänyt järjestää asiat kohdilleen, eikä odotella kaiken tapahtuvan itsestään tai tehdä kompromisseja. Melkein tuli jo lopetettua laskuhommat kokonaan viime kauteen ja tästä jäi vähän semmonen maku, että olikohan vaivan arvosta varmasti, koska ei tää puuterinmetsästys ihan kevyttä hommaa kuitenkaan ole. Ei välttämättä jaksa, jos ei oo täydellistä.
Metsästämällä puuteripäiviä kyllä sai ihan normaalin tehokkaasti ja about joka päivä lasku oli pehmeetä. Tosi hauskaa reissussa enimmäkseen oli ja oli hienoja päiviä ja mukavaa kavereiden kanssa, mutta aika paljon jäi puuttumaan silti siitä unelmasta.
Juuso tuli viikonlopuks vielä käväsemään ja mitään majaa ei ihan ollu. Sää näytti timanttiselta eli ensin dumppi ja päälle aurinkoa. Paremmin ei vois osua Juuson neljän päivän reissulle. Arvottiin Italiassa Monterosan ja Sestrieren välillä, mut Sestriere vei voiton, vaikka lunta oli tulossa vähän vähemmän. Päätettiin lopulta ruotsalaisten määrän perusteella. Juhis ja Ellu oli myös sattumalta Sestrieressä edelleen.
Sestrieren turisti-infossa oltiinkin ihan helvetin avuliaita. Kysyttiin, et oisko kämppää illaks ja vastaus oli tyly ei, mut saatiin sentään lista, mistä voi ihan itse soitella hotelleihin. Ei kuulemma oo mitään systeemiä, mistä näkis tilanteen, eikä edes karttaa hotelleista. Kelattiin, että Tinder salettiin toimis vielä paremmin ku Booking.com, mut ei nyt lähdetty siihen kuitenkaan.
Sestrieren lippuluukulla mut jo tunnistetaankin ja offit tarjos ensin lumisateessa metsää ja seuraavana päivänä aurinkopyydaa. Täällä pääsee iisisti kaikille varjoisille sivureiteille, missä on tosi vähän laskijoita. Naama oli jääny kyl mieleen myös tuttuun hotelliin.
Sestriesestä tykkää kaikki! Siis täällähän on älyttömän helposti noille sivuun meneville pohjoisen suunnan offareille, joista on helpot paluut polkua tai hiihtolatua. Reitteinä on helppoa ja turvallista ja sitten on myös vauhdikkaampaakin linjaa tarjolla. Metsät on myös ihan huippuluokkaa ja niitäkin on eri suuntiin. Vapaalaskijoita on järjettömän vähän ja mestoja ei todellakaan lasketa puhki edes monen päivän jälkeen. Liian hyvä mesta, että vois kertoa yhtään laajemmin.
Reissun ainoa terassiafteri tässä aikalailla loppureissusta
Hajotin vähän lautaa offilla ja La Gravessa jo kertalleen vaihdettu kantin pala lähti irti. Kun kävin sitä Sestrieren ainoassa kunnon freeriderikaupassa näyttämässä, myyjä neuvoi Pragelatoon laskemaan ja vinkki oli kyllä kova. Pragelato ei ole ilmeisesti osa Via Latteaa ja se ei ole samassa kartassa, kuin muut alueen keskukset. Hisseinä on vain vanha tuoli ja sompa, joilla pääsee melkein ylös, mutta plussana rinteitä ei juuri ole ja mestahan on ihan oikeasti vain vapaalaskuun tarkoitettu. Täydellistä! Hissilippukaan ei ollut pahan kallis 13 €. Käsittämätön mesta ja hissijäbät vielä neuvoi avuliaasti reiteille, mutta ollaankin leppoisten ihmisten Italiassa.
Ylimmältä hissiltä voi laskea aurinkoisen puolen metsiä hissin suuntaan, mutta paremmat avomaaston laskut saa kun nousee lihasvoimalla vielä toppiin. Hissijäbän mukaan menisi tunti. Arvottiin siinä vähän, että lähtiskö hakemaan vai ei, kun alko olla jo aikataulu vähän päällä paluulennolle. Kyseltiin vielä yhdeltä lautaporukalta laskuvinkkejä ja saatiin ystävälliset ja arvokkaat vinkit. Oli muuten ranskalaisia osa ja todella mukavaa porukkaa. Vinkin mukaisesti vetäistiin vähän nopeampi reitti varjoisen puolen puuterimetsää kohti Pragelaton hyppyrimäkiä suljetun hissin alla eli ihan sivuun omalta ala-asemalta. Hyvää ja puffuff!!
Kannattaa todellakin käydä ja aion käydä vielä. Ei täällä mitään jengiäkään ollut!!
Pragelaton bussi meni ohi!
Pragelatossa on ilmeisesti Torinon 2006 olympialaisten joku mäkihyppypaikka. Näyttää aika käyttämättömältä nykyään ja kylässäkin taitaa olla ihan turhaa majoituskapasiteettia. Karua.
Pragelaton kylästä pääsee bussilla takaisin sinne hisseille, mutta semmonen vinkki, että bussi ovelasti kiertää keskusaukion ja kyytiin pitää nousta jostain muualta. Saatiin sit baarista joltain jäbältä kyyti onneks ja ehdittiin ihan helposti laskupäivän raikkaina paluulennolle!
Sauze d’Oulxin metsälaskujen ohessa mietiskelin, että minne sitä illaks menis, kun Maaritkin lähtee ja kämppää ei ole. Funtsin siinä sitten, että jospa vaikka jokerina houkuttelen ja käyn “hakemassa” Lauran Val Thorensista Italiaan, kunhan ensin heitän Maaritin Milanon kentälle. Jotain kilsoja siitä tuli ja varmaan joku 7-8 tunnin ajoreissu.
Ei nyt sentään ihan pelkkä hakureissu. Pääs laskemaan ensin päivän Val Thorensissa. Ilmeisesti vapaalaskijoita on aika vähän, vaikka vuoressahan on kyllä potentiaalia. Nyt vaan oli heikot lumet, mutta tuli nähtyä parit kivat reitit. Lauran kausikämppikset oli myös mukavaa porukkaa ja syytä ollakin, kun asuu ahtaassa ranskalaisessa hiihtokämpässä.
Val Thorens
Bergfexin sääennusteiden mukaan reissu jatkui maanantaina Italiaan Monterosalle. Lunta olis tulossa puolisen metriä ja on jo tuprutellut pari päivää. Matkalla käytiin iltapalalla reippaimman matkaoppaan Jenspan luona Chamonixissa. Kavereita on aina jees nähdä!
Iltapalalla Chamonixissa
Joku viimenen majotus löyty taas illan pimetessä turisti-infon avulla Gressoney Saint Jeanista. Yritettiin Alagnasta, mutta onneks ei tärpännyt. Sinnehän joutuu ilmeisesti ajelemaan jostain tosi kaukaa kierrellen vuoria!
Monterosan aurinkopuuteripäivä sateen jälkeen osu kyllä nappiin! Laskiastiistai ja kaikkee! No okei eikoilla reiteillä oli joku jo käyny hinkkaamassa, mutta sitten suunnattiin tolta joltain offihissiltä traversen kautta paremmille ja väljemmille reiteille. Kateltiin sitä reittiä ekoilla laskuilla jo vastapuolelta, mutta vielä ei näkynyt menijöitä. Kun puolen päivän aikaan päätettiin sinne lähteä, siellä juuri avattiin latua. Traverse oli ihan jees suksilla, mutta laudalla aika synkkää kävelyä, potkimista ja sauvailua. Enpä nähnyt muita pulkkailijoita. Lasku oli tosi makeeta ja huoletonta puuterikentän paukuttelua ykkösellä alas! Aijaijaijaijjai!!!
Otettiin vielä offihissiltä toiseen suuntaan lyhyemmällä traversella pitkä lasku Alagnan kylään. Lunta olikin tällä puolella laskiessakin polviin. Aika spuukeja oli noi kaikki tän reitin vanhat suljetut hissit. Olis kyl voinu hinkata hisseilläki tätä pari kierrosta. Siinä pitkällä reitillä vähän jo mietitytti, että mitenkäs keretään tässä vielä hissiin tunnissa, kun matkaakin on 10 kilsaa ja ei mitään tietoa, miten hidasta ojajumppaa tulee ja onko edes lunta loppuun asti. Älyttömällä tuurilla lumen muuttuessa tieksi siellä oli opasryhmää hakemassa joku taksi, jossa oli just mulle ja Lauralle paikat. Oppaan mielestä ei muka ollut fiksua toimintaa, kun ei tiedetty etukäteen jokaista mutkaa ja käännöstä. Ihan normisettiä ja varoaikaa vikalle hissillekin jäi melkein 20 minsaa. Itse se yritti jäädä taksista pois väärässä kohtaa siellä kylässä.
Tähän mennessä kyl yks parhaista päivistä! Aurinkopuuteria ja pitkää mäkeä!
Laura oli jo ollu aiemmin kipeenä ja sitten flunssa vei sen. Ihan romuna kuumeessa. Laskin sit yhden päivän yksikseni silleen turvallisesti. Kaikki ei menny jotenkin ihan putkeen. Hain illalla safkaa hotellille ja vetäsin odotellessa Weissbierin. Siinä jo hotellille kävellessä oli semmonen olo kuin aamuyöllä, kun on juonu aikalailla pikkasen liikaa sitä bissee. Ruoka uppos mulle varmaan huonommin kuin Lauralle kuumeessa ja siinä sit yöllä tulikin pitkää sylkeä. Melko harvinainen tapahtuma sen osalta, että ehdin juosta vessaan pöntölle asti yrjöömään, koska yleensä tajuun oksetuksen liian myöhään.
Ilmeisesti tää oli mulla ruokamyrkytys ja hiiltä napaan. Makoiltiin ja nukuttiin kummatkin sit seuraavat kaks päivää omissa taudeissamme kuumeessa, kateltiin aurinkoista vuorta ja mietittiin, mikä veto tässä seuraavaks vois olla järkevä ja minne oikeastaan pitäs mennä. Lopulta perjantaina Laura totes, että sen on paras mennä kotiin, koska tauti ei tuntunu vieläkään hellittävän. Heitin Lauran siitä sit Orelleen, mistä se pääsee hissin ja mäen kautta kotiin Val Thorensiin. Eikä oltu ku pari kolme minuuttia myöhässä viimesestä noususta, mutta onneks pääs vielä!
Pitäs kyl opetella perusasiat paikallisella kielellä. Ei nimittäin tässä ranskalaisessa kahvilassa meinannu mennä jakeluun mun tilaus double espresso about mun ikäiselle myyjälle. Vanhempi täti sitten opasti häntä, että espresso duplex.
Vruum!! Ja seuraavaks reissun kolmas kerta Milanon lentokentällä, kun poimin Juuson sieltä. Tälleen pyörii tää matkatoimisto!
Täällä laskureissussa on aina kyl tosi vaikee miettiä asioita tätä iltaa pidemmälle. Tää ensimmäisen viikon porukka olis lähdössä ja seuraava viikko onkin vähän kyssäri. Tuben piti tulla jo joskus, mutta ei se nyt näköjään taida tulla. Yksin on aika perseestä tehdä a) yhtään b) mitään ja offi yksin ei nyt oo ihan fiksuakaan. Melkein jo käy mielessä, et lähtis vaan himaan. Oishan tossa kavereita ainakin La Gravessa, Chamonixissa, Val Thorensissa ja Innsbruckissa, mut säätä näyttäs ehkä olevan sit Italian puolella. Kaikki Ranskan vuoret on ihan jäässä. Vaikeeta.. miettiä ja päättää näistä sit. Ei oikein oo mitään järkeviä ratkasuja, ni ehkä sit vetää fiiliksellä miettimättä tarkemmin.. sit huomenna, kun täytyy jonnekin taas mennä yöks.
Meri-Alpeilta tultiin viideksi päiväksi Italin ja Ranskan rajalle Claviereen. Neljän tähden hotellissa neuvottiinkin heti varmaan kylän paskimpaan paikkaan syömään jotain juustovoikuraa. Lähti ainakin ruokahalu! Loput illat syötiinkin kylän ainoassa tosi hyvässä raflassa maistuvaa italialaista ruokaa napa ratketen. Kalle valkkas erinomaisen viinin yhdelle ruualle. Niin hyvän viinin, että mä en voi semmosia arvostella.
Italian ja englannin sekotuksella varoteltiin myös vyöryistä ja neuvottiin, minne ei pidä mennä. Joku oli kuollut justiinsa. Pertsa! Vyöryjä olikin ollut tosi paljon ja yleensä aika samaa 40-50 cm syvyyttä, joten tuli otettua sen kannalta aika iisisti. Mulla meni kans joku ilta energiat vähän alas ja Maarit joutu taluttamaan mua kylillä. Ehkä näytin aurinkolasit päässä sokeelta tai humalaiselta, mut jotkut siinä varotteli kaks metriä sivussa olevasta jäästä. Pericolo!!
Isoja vyöryjä Clavieressa ja Montgenevressä
Tultiin tänne, koska oli halu tutustua vähän näihinkin mestoihin, mistä on vaan aina huristeltu autolla ohi. Oli ihan mielenkiintosta nähdä Claviere, Montgenevre ja Serre Chevalier. Claviere ja Montgenevre oli mun makuun nähty päivässä ja.. ne on nyt nähty. Serre Chevalieriin piti vähän katella vinkkejä Wepowderista ja mentiinkin offin kannalta suositeltuun mestaan eli Le Monêtier-les-Bainsin kylän kohdille. Maasto olikin nautinnollisen näköstä suoritusharjannetta, joka oli nyt hinkattu ja kelin kovettama. Ainakin nyt yks pientä kikkailua vaativa reitti otettiin ja lounaalta lähdettiin La Graveen illaksi moikkaamaan kavereita.
Tytöt Serre Chevalierin harjanteelta ensin!
La Gravessa Anni ja Valtteri oli lupaillu vajaa kaksi vuotiaalle Leolle kaveria käymään. Meidän porukasta ei kuitenkaan ollut kaveriksi sitten ollenkaan. Maarit yritti viihdyttää, mutta silti Leo haki vähän väliä ovea kohti huudellen “Kaverii! Kaveri!”
Sestrieren vanha kabiini
Koska tiedettiin Sestriere vähintään hyväksi aiemmilta reissuilta, vetästiin siellä pari päivää putskua sinkissä ja auringossa. Niin helppoa, mukavaa ja tilaa!
