What the fuck?!!

Tulivuorelta suunnattiin suoraan etelään Välimeren rannalle. Löpö uhkasi loppua upouudella moottoritiellä ja poikettiin kylille. Ei kyllä saatu liemiä, mutta joku pikkukylän huru-ukko yritti kurkotella ikkunasta meidän pähkinöitä. Chekecheke se sanoi tai jotain sinnepäin, ei tykätty tästä mestasta.

Ei siinä mitään. Meren rannalta Mercinistä jatkettiin päätietä kohti Antalyaa. Sellasta serpentiiniä melkein koko matka. Ehkä 400 km surkeaa vuoristotietä. Ei olisi uskonut, koska se on rannikon päätie. Funtsittiin, että mistähän ne rekat sitten kulkee. Äkkiä selvisi, että sitä samaahan ne. Rekat ohitteli meitä ja toisiaan ihan hullusti esim mutkissa monta rekkaa kerralla. Olihan se tavallaan viihdettä ja ehkä reissun vaarallisimmat hetket. Meillä oli siinä seurana pari meidän suosikkirekkaa.

Löydettiin matkalta myös joku melko hämärä ruokapaikka meren rannalta. Oli selkeästi off season, eikä mikään länkkäripaikka, koska vessa oli taas reikä. Tunnelma oli kuin eurooppalaisessa elokuvassa. Ei mennyt kuitenkaan maha sekasin. Lisäksi yöpaikka oli vähän sen näkönen hotelli, että huoneen voi varmaan ottaa myös tunniksiHotelliin mennessä kadulla käveli ohi joku meidän ikäinen hupparijäbä mustan kiväärin kanssa.

No money

Hurautettiin Sarikamisista lumimyrskyn läpi ja jossain yöpyen Kayserin viereiselle tulivuorelle. Mt. Erciyes on aikamoinen näky ja nousee tasamaalta 3900 metriin vaihtelevan muotoisesti. Enää se ei ole aktiivinen, mutta jostain tupruaa välillä rikin hajua tai sitten se ollaan me.

Ensimmäisenä päivänä hissilippuja ostaessa äijä sanoi ”no money” ja laskeminen olikin ilmaista. Myöhemmin selvisi ranskalaisilta rinnetyöntekijöiltä, että vanhan maksullisen keskuksen kylkeen on rakennettu 150 miljoonalla eurolla julkinen keskus, joka on ollut vasta pari viikkoa auki. Jotkut halusivat tulla paikallisvaaleissa uudelleenvalituiksi ja laittoivat rahat omasta taskusta. Kreisiä! 2014 pitäisi olla lisää rinteitä ja hotelleja muutaman sijaan yli 20.

Muutama päivä oli vähän huonompaa keliä eli lumisadetta ja hillitön tuuli. Ei meinattu löytää mitään lunta myrskyn jäljiltä, mutta lopulta yhdeltä hissialueelta löytyi pölisevää lunta määrissä… Jäätiinkin pari päivää aiottua pidemmäksi aikaa nauttimaan pöllystä ja saunasta.

Tulivuoren kraateri, toppi ja sen kurut kutsuivat päivä päivältä enemmän. Kovalla tuulella tulleen lumen takia sinne ei kuitenkaan tuntunut tarpeeksi turvalliselta mennä. Kuulemma sinne ei myöskään ole paras mennä näin keskellä talvea. Pakkastakin on ehkä -20 ja pientä ilman liikehdintää. Haikkia olisi hissin yläasemalta vain 1000 m korkeutta. Myöhemmin nähtiin autosta, että tulivuoren taakse saisi vedettyä ihan kivalla jyrkkyydellä noin 3000 m korkeuseron laskun. Saattaa olla, että täytyy tulla vielä joskus valloittamaan tämä vuori.

Georgian, Armenian ja Iranin lähellä

Sarikamis on Erzurumista muutama tunti jonnekin itään ja sinne piti päästä laskemaan. Kaikki turkkilaiset varoitteli autovuokraamoa myöten, ettei sinne kannata ajaa omalla autolla, koska tie on vaarallinen. Kannattaisi kuulemma ottaa bussi. Oltiin aika ymmällämme. Lopulta Palandökenin rinneravintolan työntekijä rohkaisi sanomalla, ettei meillä ole mitään hätää, koska talviajo on tuttua puuhaa.

Sarikamis on loiva kuin Lappi ja pienestä keskuksesta oli toinen hissilinjakin kiinni. Täytyy kyllä sanoa, että Hiutaleen porukka antoi ehkä vähän liian positiivisen kuvan paikasta. Lumi oli ihan jees, mutta vauhtia ei saanut millään. Muutamat ihan hyvät haikkipätkät suljetulla puolella kuitenkin sai.

Taidettiin olla paikan all-inclusive -hotellin ainoat länsimaalaiset. Porukkaa oli hotellissa ja mäessä yllättävän paljon ja illalla kova meno bändin esiintyessä, vaikka alkoholi ei virrannut kuin venäläisillä.

Sarikamis at EveryTrail reittitallennus.

Turkin mäet

Pariin mäkeenkin tässä on ehtinyt kaikkien autosäätöjen sun muiden lisäksi. Erzurumissa on kunnon iso vuori Mt Palandöken. On jyrkkää ja korkeutta. Tällä kertaa lunta tosin oli todella vähän kuten kuulemma viimeiset 10 vuotta. Ennen vanhaan lunta oli metreittäin. Laudan sai aika ruvelle ja laskettavaa oli vain pari kurua, joihin lunta oii jäänyt. Laskijoitakin oli niin vähän, ettei voi ymmärtää, miten keskus pyörii. Potentiaalia kunnon offilaskuun kuitenkin olisi. Keskus on vain 10 km keskustasta ja rinnealueen näkee kaupungista. Käytiin myös läheisessä uudessa keskuksessa Konaklissa, jolla ei ollut lumen puutteessa juuri tarjottavaa.

Päätettiin asua kaupungissa keskuksen sijaan. Keskus on melko ankean näköinen paikka asua. Siellä on vain pari isoa hotellia. Erzurum oli sen sijaan odottamaton kokemus. Tunnelma oli jotenkin autenttinen, eikä ollenkaan perus länsi-eurooppalainen. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja avualiaita ja teetä tarjoillaan joka paikassa ennen asioiden hoitamista. Erzurumissa 2000 metrissä näin etelässä päivällä lämpötila oli vain muutaman asteen pakkasella, mutta öisin lämpötila laski melkein -30 asteeseen.

Törmättiin kylän raitilla lokaaliin, joka esitteli vähän paikkaa. Epäröinnin jälkeen uskallettiin tuntemattoman matkaan. Kaveri oli oikein mukava ja saatiin kunnon turkkilaista safkaa pari päivää. Lokaali opasti meidät myös baariin. Aijai miten hyvälle reissun ensimmäinen olut maistui! Alkoholia ei ollut löytynyt koko reissun aikana ehkä viiteen päivään. Turkki onkin näköjään sen verran muslimimaa, että alkoholia ei ihan joka paikasta löydy. En olisi sitä uskonut, koska suomalaiset täällä lomailee, mutta näköjään turistikohteet ovat ihan eri juttu. Istanbulin länsipuolista porukkaa täällä on todella vähän.

Turkki – no problem

Nyt vuorossa Turkki laskukohteena Ullan ja Sebastianin kanssa. Itsellä on ollut mielessä lähteä laskemaan jonnekin normaalia erikoisempaan paikkaan. Sebastian ehdotti mulle ja Ullalle Turkkia ja sehän sopi!

Sebastian otti selvää Turkin laskukohteista. Maa on melkein kokonaan vuoristoa ja keskuksiakin on. Karkeaksi suunnitelmaksi muodostui vuokrata auto Erzurumista kaukaa idästä ja suunnata kahden viikon aikana lännemmäksi Antalayaan ilman mitään varauksia tai turhia sitoumuksia. Istanbulin lentokentällä Suomessa asuva turkkilainen tosin sanoi, että ”You are not gonna make it”.

Minivanin kanssa olikin sitten kaikkea ongelmaa heti alusta asti. Takarenkaat oli aivan sliksit ja Erzurumissa on ihan oikea talvi. Auto ei lähtenyt aamun pakkasessa enää käyntiin ja akku tyhjeni. Toinen takarengaskin oli jumissa. Avuliaat turkkilaiset sanoivat aina vain no problem ja tarjosivat teetä. Päivän työntelyn ja säädön jälkeen saatiin uusi kunnon auto kuoppaisille teille.