Alpeilla on aina mahdollisuus maistella erilaisia punaviinejä ja huti ei satu ainakaan kukkaroon. Valitsin Valhallan kartanon vierailulle lihapadalle kolme punaviiniä. Sparin valikoimista ensimmäisenä silmiin sattui Budgetin litran viini pahvitölkissä. Tarkastelin hieman tarkemmin ja totesin, että kahden litran muovipullo Budget Rotewin aus Italienia lienee tänään kuitenkin oikea valinta. Vähintään jonkun luokan halvimpaan kannattaa myös aina tutustua ja halvin lasipullossa oli Il Barone Merlot. Yritin myös valita jonkun keskihintaisen, josta voisi olla oikeasti johonkin ja Chianti Classico löytyi.
Budgettia maisteltiin jo ennen ruokaa ja sitä myös käytettiin ruuan laitossa. Vasta ruualla ryhdyttiin muihin viineihin ja näin vertaillessa Il Barone osoittautui aika karseaksi. Myöskään Chianti ei sytyttänyt, mutta kelpaisi se kai jollekin. Chiantilta todellakin odotin makuelämystä enkä pettymystä! Budget Rotwein aus Italien kuitenkin lopulta maistui kaikille parhaiten ja se olikin ainoa viini, jota meni yli litra tai yleensäkin yli puoli pulloa. Maku on pehmeä, eikä siitä löydy mitään omaa tai mitään moitittavaa. Myöskin riittoisa pullo on plussaa!
Kävin Tahkolla kohtuullisen uudessa Rehti-ravintolassa ja halusin ruualla viiniä. Tarjoilija suositteli porolle jotain yhdysvaltalaista, mutta en ole niistä yleensä tykännyt, joten kysyin, millaista italialainen vaihtoehto olisi. Tarjoilijan kuvaus ”Älyttömän hyvää” täsmäsi, vaikka odotin jotain vähän erilaista kuvausta.
Lyngen on niin mahtava paikka, että sinne tekee mieli houkutella uusia ihmisiä ja esitellä alue. Myös meno ja meininki on muutenkin ainutlaatuista, kun ei ollakaan missään keskuksessa ja ihmisiä on vaan se mökillinen ja muutamia tuttuja samassa laaksossa.
Muutama neiti oli kiinnostuneita lähtemään Lyngeniin ensimmäisen kerran ja yleensäkään tälläselle hissittömän alueen reissulle. Vähän ne arpoi ja arvuutteli taitojaan ja tarvittavia kursseja. Niillä taisi olla myös mielessä, että meno Lyngenissä olisi pelkästään jotain liian jyrkkiä kuruja ja kiikkumista harjanteilla. Vakuuttelin kovasti, että kyllä sieltä löytyy riittävän helppoja mäkiä. Lupasin, että järkkään tyttöjen viikon, jolloin lasketaan hyvän mielen mäkiä, eikä mitään liian hurjaa. Ei tosin oikeesti ollu tietenkään mitään kokemusta niistä helpommista, mutta kyllä siinä Toptur-kirjassa on paikkoja, jotka on skipannu liian loivina. Lopulta siitä porukasta lähti matkaan vain Pauliina ja lisäksi vielä Maarit. Melkein aina tyttöjä on ollut kaksi tai enemmän kahdeksan hengen mökissä ilman mitään tyttöjen viikkoakaan.
Atte poimi tyttöjä kyytiin pitkin Lappia ja mukaan tarttui yllärinä Kata! Sieltä ne matkalta viestitteli, että sai napattua Katan Lapista matkaan. Parhautta saada reipas partiolainen Katakin käymään! Jokunen vuosi sitten Kata sanoi ohimennen vaan, että ens vuonna lähden mukaan, mutta otti se muutaman vuoden. Aina valmiina!
Kata Blåtindenilla liian kapeilla skineillä
Ensimmäisen päivän mäen miettiminen olikin vähän vaikeeta. Pitäs olla joku helppo alottelumäki ja helpoin, missä oon käynyt, on Lakselvdalenin Middagstinden. Siinäkin kuitenkin se loppu saattaa mennä ainakin ensikertalaiselle vähän vittumaiseksi, koska on jyrkempää ja voi olla vähän kovaa. Ensimmäisenä päivänä vois olla semmonen, että pääsee koko matkan lumikengillä tai skinnaten. Valitsin sitten Blåtindenin, missä en oo käynyt, mutta se on kuulemma helppo ja siellä on nähty kymmeniä norskeja samaan aikaan. Fiksua laskuakin olis tarjolla.
Lähtö oli niin myöhänen, että tyttöjen ja Aten lisäksi mukaan ehti vielä Narvikista Saulin synttäreiden väsyttäminä Teemu ja Sampo eli meillä oli koko tulevan viikon kämppäpoppoo samassa mäessä. Synttärijengillä oli ehkä nestetasapainoissa hakemista, mutta ihan helppoa ei ollut tytöillekään ensimmäinen vuoren valloitus. Reitin piti olla helppo, mutta se taisikin ottaa luulot pois.
Reitti on teknisesti helppoa etenemistä, mutta onhan se pitkä ja imee energiaa aika lailla. Blåtindenillä nousua on noin 1200 metriä. Pauliina kyseli puolen välin tietämillä, että miten tää vertautuu muihin mäkiin, jos tän muka piti olla helppo. No mitähän siihen sanoisi. Kaikkihan on aina rankkaa ensimmäisellä kerralla ja yleensä ensimmäiset pari päivää Lyngenissä tuntuu aina pahemmalta ennen, kuin kone pääsee kunnolla käyntiin. Katalla oli vielä lisäksi lainassa liian kapeet skinit ja pito sitten aika heikko. Kata olis halunnut luovuttaa vaikka kuinka monta kertaa, mutta saatiin tsempattua kaikki ylös eli topitus kaikilla heti ensimmäisenä Lyngenin päivänä ja muutenkin ensimmäinen haikki tytöille. Tuntu hyvältä!
Pauliina starttaa Blåtindenilla
Alas Blåtindeniltä oli ihan kivat laskut, paitsi tyttöjen mielestä lumi ei nyt ollu ihan jees ja lopussa meni vähän jyrkäks ja haastavaksi. Lisäksi energiat oli aivan loppu, mutta onneksi glukoositableteilla saatiin taas uskoa elämään.
Maarit kyllä asetti kovat vaatimukset tuleville päiville. Se valitteli koko laskun, että tää on paskinta lunta, mitä se on laskenu koko talvena, vaikka oikeesti oli ihan jees. Teemun mielestä parasta. Seuraavina päivinä olis pakko olla parempaa lunta tai Maarit ei suostu. Laskemista tietty vaikeutti se, että kengät oli kävelymoodissa.
Tässä videolla Maaritin lumianalyysi
Samana päivänä ekan viikon pojista osa käväs Salamassa lopulta onnistuneesti ylhäällä asti. Oli herkkua selkeesti. Harmillisesti Katan piti lähteä jo toisella ekan viikon autolla takas etelään, vaikka sovitut juhlat oli tän extemporeereissun takia missattukin jo.
Parina seuraavana päivänä oli reippaasti tuulista, sinkkiä ja heikompaa keliä. Jouduttiin esim ottamaan pakit Oikeasta nivusesta jo 550 metrin tauolta, mutta Vänskä ohjasti siellä lumiluolan rakentamisen ja mahduttiin sinne koko iso kööri kerralla. Oli hauskaa duunailla ja puuhailla sitä. Luolan rakentelun jälkeen arvioitiin, että lumiolosuhteet ei oo ihan riittävän turvalliset lähteä kohti kurua.
Lumiluolan rakentelua ammattilaisen ohjastuksessa
Lumiluossa Lakselvtindanella, kun yritettiin kohti Oikeaa nivusta pienessä myräkässä
Laskettiin perus Middagstinden pilvisäällä
Käytiin myös vetäsemässä Tamokissa Sjufelletin metsää muutama rundi aikamoisessa myrskyssä. Jengi veti siellä itsensä äärirajoille. Pauliina sai kulutettua energiat niin nolliin, että uhkas vielä paluumatkallakin lopettavansa koko homman, Atella oli paluumatkalla vähintäänkin heikko happi ja Maaritkin oli tässä vaiheessa saanu jalkoihin mehevät rakot ja naamaan kunnon aurinkoihottuman. Mullakin alko reisilihakset olee sen verran tiukalla, että polvissa jänteet kiristi ikävästi jalat suoranakin. Lopulta Pauliinakin uskoi, että vaikka kunto onkin hyvä, energiaa kuluu järjettömän paljon ja sitä täytyy vain tankata ja tankata. Patukkaa ja Siripiriä meni ja hommasta tuli nautinnollisempaa! Melkein kaikille Lyngenissä käyneille tytöille pitää tuputtaa sitä energian syöntiä, että homma toimii. Kesti kyllä itselläkin muutama vuosi tajuta, että jos vituttaa aivan saatanasti, täytyy ensin vetää sitä energiaa ja harkita vasta sen jälkeen kamojen heittämistä jyrkänteeltä alas.
Russelvfjellet on yksi sopivan helppo mäki, joka oli mielessä etukäteen. Se on Lyngenin niemen pohjoiskärjessä ja about 800 metriä korkea. Sieltä näkee hienosti meren moneen suuntaan ja nyt sinne osui ehkä Lyngenin ainoa aurinkoinen kohta, kun etelämmän osan peitti pilvikerros. Sielläkään en ollut käynyt mutta kaverit kylläkin. Sään ennustaminen osui hienosti nappiin ja nähtiin rintama siinä ihan lähellä. Lumi on vähän normaalia heikompaa, mutta sää ja olosuhteet noin muuten suosi. Tytöt innostui ottamaan norjalaisia Tinderkuvia paljastellen merta kohti ja avustajat oli suorastaan aktiivisia!
Koko kämppä oli kasassa viimeistä päivää lauantaina ja perjantaina Sampo taisi vain tokaista, että huomenna Oikea nivunen. Arvioitiin, että vyöryvaaran pitäisi olla laskenut riittävästi edellisten myräköiden jälkeen ja sääkin oli jees. Hommahan rullasi ylös ihan odotetun sujuvasti ja rankasti. Meidän noustessa sieltä tuli jo yksi suomalaispoppoo alas kurua ja puuteri oli semmosta, että porukan tyttö sai puuteriorgasmeja käännösten välilläkin!
Olin kyllä tosi ilonen, että tytöt pääs Oikean nivusen ylös ja jäätikköä katselemaan! Myös Teemu ja Sauli oli täällä ensimmäistä kertaa. Oikea nivunen on kuitenkin jo ihan kunnon mäki, eikä välttämättä Lyngenin ensikertalaiselle sitä helpon mukavaa lepposaa lojottelua, jota lupailin. Laskun alussa Maarit ja Pauliina kumpikin jännäili, miten uskaltaa mennä alas. Pauliin edelleen kertas, että olin sanonut, että Maarit ei tykkää laskea jyrkkiä paikkoja. Lopulta tytöt näytti tykkäävän niin paljon, että pitikin laskea koko 500 metriä korkea kuru kerralla. Pientä rohkasua vaan tarvittiin. Mahtava suoritus! Ei ne tainneet uskoa ennen reissua päätyvänsä noin 35 asteiseen kuruun laskemaan puuteria ja vielä tykkäävänsä siitä!
Illan ensimmäinen omalla rahalla ostettu juoma. Tämmöinen hieman tummempi IPA ja oikein maistuva. Kannattaa ehdottomasti maistella. Ruistakin on. Ei läheskään niin kirpsakka kuin IPA yleensä, mutta tummuutta sitten korvaavana makuna. Saa Kuikasta ja tölkin pantti on jonkun maan kruunuina.
Alko olee alhaalla ehkä vähän lämmin ja pilvistä, semisti sateistakin. Hyvät ideat oli aika hukassa, mut päätettiin, et illalla vois vetää pienet.
Mentiin kuitenkin koko mökin Alez, Lasse, Ville, Teemu, Sintonen, Jere, Henu voimin laakson parhaaseen metsään tarkastelemaan tilannetta ja ottamaan kevyet reippailut. Maajussi tuli tänäkin vuonna tervehtimään ja kertomaan samat läpät, että minne ei pidä mennä vyöryjen takia, kelkat pauhaa, laskijat on jees ja vyöry vei ikävän mummon talon kanssa. Lasse yritti ihan välttää hikoiluakin pitämällä reppua edessä noustessa, mut soijaa puski!
Lasse yrittää epätoivoisesti välttää hikoilua
Päätettiin rakentaa siihen laskulle hyndä ja sitten päätettiin, että tehdään niitä kolme, niin saa ihan runin. Ennen en oo hyndiä Lyngenissä rakennellu. Tuli aika levottomia erilaisia virityksiä, mutta lopulta toimivat sessarit ylhäällä ja kerran koko setti läpi. Ite ihan innostuin ja ois voinu vetästä muutaman rundinkin, mutta muiden mielestä 2 hyndää 3:sta oli niin luokattomia, ettei jaksa. Noh, kämpillä pienet ja opetusvideot.
Teemu näyttää
Katseltiin Laikan Påsk 2006 pätkästä mallia, miten täällä eletään
Illalla junailtiin ja suunniteltiin, mitä sitä sitten pitäs tehdä. Oli ekan viikon porukan viimenen päivä edessä, ni piti ladata kaikki eli jotain isompaa. Puhuttiin mun mielestä Holmbuktindenin valloituksesta, mikä kuulosti järkevältä. Aamulla takapenkillä puhalleltiin Alezin kanssa kilpaa ja huutelin, että tossa on kyllä se meidän mäki, mutta meidän mäki olikin kuulemma Fugledalsfjellet!! Ahaa, millanen mäki, ei tästä puhuttu?!
Fugledalsfjellet on suunnilleen samaa korkeutta kuin Holmbuktinden eli 1686, mutta erona se, että viimeset 600 metriä korkeutta mennään jäätiköllä. Jassoo! Oltiin ilosesti koko kämppä samassa paikassa liikkeellä ja kellään ei ollu jäätikkökamoja mukana, mutta osalla olis ollut kämpillä. Kuulemma pitäs olla ihan tasanen jäätikkö, seiffi, ehkä, kai. Siinä sitten kerroin lyhyesti mun vähäisellä kokemuksella, miten jäätiköllä noin suunnilleen täytyy käyttäytyä ja eikun menoksi! Lähti sinne joku toinenkin porukka ilman jäätikkökamoja eli varmaan ihan ok 🙂
Fugledalsfjelletin tasaista jäätikkökenttää
Fugledalsfjelletin topissa kyhnötettiin kolossa ja odotettiin kelin aukeamista
Ihan ok se kyllä olikin! Ei avorailoja ja jäätikkö oli tasasta kenttää. Alempana oli ihan maukasta kurua. Päästiin auringossa ylös ja topissa iski aika armoton sinkki. Noustessa heti jäätiköllä alko jo vähän keli puskemaan päälle ja tuuli oli aika reipas. Kaivauduttiin topissa suojaan ja kyhnötettiin siellä ehkä tunti, mutta keli ei auennut, eikä Internetkään luvannut parempaa, joten piti lähteä alaskin. Ei voinut myöskään ottaa vähän jännempiä kuruja sieltä alas, koska ei niitä pystynyt enää löytämään.
Saatiin suunnistettua sinkissä ihan tyylikkäästi Sintosen Ambitin avulla viivaa seuraamalla samaa reittiä, kunnes päästiin pilven alapuolelle sopivasti sen parhaan jäätikkökentän ylälaidassa ja paukutettiin yhtenä lössinä kurun yläpäähän. Kuru normaalisti turvallisesti nautiskellen ja kämpille. Kannatti käydä ja kaikki hienosti!
Oli varmaan reissun eniten energiaa imenyt päivä. Mun Ambitin mukaan energiaa meni noin 4200 kcal eli semmosen 32 kaljan verran tai kilo glukoositabletteja. Ei sitä varmaan pysty edes paikkaamaan illan aikana. Ei se silti muuten kroppaan ottanut mitenkään ylimääräisen pahasti, kun veti matkalla koko ajan energiaa naamaan.
