Jokeri

Sauze d’Oulxin metsälaskujen ohessa mietiskelin, että minne sitä illaks menis, kun Maaritkin lähtee ja kämppää ei ole. Funtsin siinä sitten, että jospa vaikka jokerina houkuttelen ja käyn “hakemassa” Lauran Val Thorensista Italiaan, kunhan ensin heitän Maaritin Milanon kentälle. Jotain kilsoja siitä tuli ja varmaan joku 7-8 tunnin ajoreissu.

Ei nyt sentään ihan pelkkä hakureissu. Pääs laskemaan ensin päivän Val Thorensissa. Ilmeisesti vapaalaskijoita on aika vähän, vaikka vuoressahan on kyllä potentiaalia. Nyt vaan oli heikot lumet, mutta tuli nähtyä parit kivat reitit. Lauran kausikämppikset oli myös mukavaa porukkaa ja syytä ollakin, kun asuu ahtaassa ranskalaisessa hiihtokämpässä.

Val Thorens

Bergfexin sääennusteiden mukaan reissu jatkui maanantaina Italiaan Monterosalle. Lunta olis tulossa puolisen metriä ja on jo tuprutellut pari päivää. Matkalla käytiin iltapalalla reippaimman matkaoppaan Jenspan luona Chamonixissa. Kavereita on aina jees nähdä!

Iltapalalla Chamonixissa

Joku viimenen majotus löyty taas illan pimetessä turisti-infon avulla Gressoney Saint Jeanista. Yritettiin Alagnasta, mutta onneks ei tärpännyt. Sinnehän joutuu ilmeisesti ajelemaan jostain tosi kaukaa kierrellen vuoria!

Monterosan aurinkopuuteripäivä sateen jälkeen osu kyllä nappiin! Laskiastiistai ja kaikkee! No okei eikoilla reiteillä oli joku jo käyny hinkkaamassa, mutta sitten suunnattiin tolta joltain offihissiltä traversen kautta paremmille ja väljemmille reiteille. Kateltiin sitä reittiä ekoilla laskuilla jo vastapuolelta, mutta vielä ei näkynyt menijöitä. Kun puolen päivän aikaan päätettiin sinne lähteä, siellä juuri avattiin latua. Traverse oli ihan jees suksilla, mutta laudalla aika synkkää kävelyä, potkimista ja sauvailua. Enpä nähnyt muita pulkkailijoita. Lasku oli tosi makeeta ja huoletonta puuterikentän paukuttelua ykkösellä alas! Aijaijaijaijjai!!!

Otettiin vielä offihissiltä toiseen suuntaan lyhyemmällä traversella pitkä lasku Alagnan kylään. Lunta olikin tällä puolella laskiessakin polviin. Aika spuukeja oli noi kaikki tän reitin vanhat suljetut hissit. Olis kyl voinu hinkata hisseilläki tätä pari kierrosta. Siinä pitkällä reitillä vähän jo mietitytti, että mitenkäs keretään tässä vielä hissiin tunnissa, kun matkaakin on 10 kilsaa ja ei mitään tietoa, miten hidasta ojajumppaa tulee ja onko edes lunta loppuun asti. Älyttömällä tuurilla lumen muuttuessa tieksi siellä oli opasryhmää hakemassa joku taksi, jossa oli just mulle ja Lauralle paikat. Oppaan mielestä ei muka ollut fiksua toimintaa, kun ei tiedetty etukäteen jokaista mutkaa ja käännöstä. Ihan normisettiä ja varoaikaa vikalle hissillekin jäi melkein 20 minsaa. Itse se yritti jäädä taksista pois väärässä kohtaa siellä kylässä.

Tähän mennessä kyl yks parhaista päivistä! Aurinkopuuteria ja pitkää mäkeä!

Monterosan reittitallennus Suunto Movescountissa.

Laura oli jo ollu aiemmin kipeenä ja sitten flunssa vei sen. Ihan romuna kuumeessa. Laskin sit yhden päivän yksikseni silleen turvallisesti. Kaikki ei menny jotenkin ihan putkeen. Hain illalla safkaa hotellille ja vetäsin odotellessa Weissbierin. Siinä jo hotellille kävellessä oli semmonen olo kuin aamuyöllä, kun on juonu aikalailla pikkasen liikaa sitä bissee. Ruoka uppos mulle varmaan huonommin kuin Lauralle kuumeessa ja siinä sit yöllä tulikin pitkää sylkeä. Melko harvinainen tapahtuma sen osalta, että ehdin juosta vessaan pöntölle asti yrjöömään, koska yleensä tajuun oksetuksen liian myöhään.

Ilmeisesti tää oli mulla ruokamyrkytys ja hiiltä napaan. Makoiltiin ja nukuttiin kummatkin sit seuraavat kaks päivää omissa taudeissamme kuumeessa, kateltiin aurinkoista vuorta ja mietittiin, mikä veto tässä seuraavaks vois olla järkevä ja minne oikeastaan pitäs mennä. Lopulta perjantaina Laura totes, että sen on paras mennä kotiin, koska tauti ei tuntunu vieläkään hellittävän. Heitin Lauran siitä sit Orelleen, mistä se pääsee hissin ja mäen kautta kotiin Val Thorensiin. Eikä oltu ku pari kolme minuuttia myöhässä viimesestä noususta, mutta onneks pääs vielä!

Pitäs kyl opetella perusasiat paikallisella kielellä. Ei nimittäin tässä ranskalaisessa kahvilassa meinannu mennä jakeluun mun tilaus double espresso about mun ikäiselle myyjälle. Vanhempi täti sitten opasti häntä, että espresso duplex.

Vruum!! Ja seuraavaks reissun kolmas kerta Milanon lentokentällä, kun poimin Juuson sieltä. Tälleen pyörii tää matkatoimisto!

Kaveriii!!

Täällä laskureissussa on aina kyl tosi vaikee miettiä asioita tätä iltaa pidemmälle. Tää ensimmäisen viikon porukka olis lähdössä ja seuraava viikko onkin vähän kyssäri. Tuben piti tulla jo joskus, mutta ei se nyt näköjään taida tulla. Yksin on aika perseestä tehdä a) yhtään b) mitään ja offi yksin ei nyt oo ihan fiksuakaan. Melkein jo käy mielessä, et lähtis vaan himaan. Oishan tossa kavereita ainakin La Gravessa, Chamonixissa, Val Thorensissa ja Innsbruckissa, mut säätä näyttäs ehkä olevan sit Italian puolella. Kaikki Ranskan vuoret on ihan jäässä. Vaikeeta.. miettiä ja päättää näistä sit. Ei oikein oo mitään järkeviä ratkasuja, ni ehkä sit vetää fiiliksellä miettimättä tarkemmin.. sit huomenna, kun täytyy jonnekin taas mennä yöks.

Pertsa!!

Meri-Alpeilta tultiin viideksi päiväksi Italin ja Ranskan rajalle Claviereen. Neljän tähden hotellissa neuvottiinkin heti varmaan kylän paskimpaan paikkaan syömään jotain juustovoikuraa. Lähti ainakin ruokahalu! Loput illat syötiinkin kylän ainoassa tosi hyvässä raflassa maistuvaa italialaista ruokaa napa ratketen. Kalle valkkas erinomaisen viinin yhdelle ruualle. Niin hyvän viinin, että mä en voi semmosia arvostella.

Italian ja englannin sekotuksella varoteltiin myös vyöryistä ja neuvottiin, minne ei pidä mennä. Joku oli kuollut justiinsa. Pertsa! Vyöryjä olikin ollut tosi paljon ja yleensä aika samaa 40-50 cm syvyyttä, joten tuli otettua sen kannalta aika iisisti. Mulla meni kans joku ilta energiat vähän alas ja Maarit joutu taluttamaan mua kylillä. Ehkä näytin aurinkolasit päässä sokeelta tai humalaiselta, mut jotkut siinä varotteli kaks metriä sivussa olevasta jäästä. Pericolo!!

Isoja vyöryjä Clavieressa ja Montgenevressä

Tultiin tänne, koska oli halu tutustua vähän näihinkin mestoihin, mistä on vaan aina huristeltu autolla ohi. Oli ihan mielenkiintosta nähdä Claviere, Montgenevre ja Serre Chevalier. Claviere ja Montgenevre oli mun makuun nähty päivässä ja.. ne on nyt nähty. Serre Chevalieriin piti vähän katella vinkkejä Wepowderista ja mentiinkin offin kannalta suositeltuun mestaan eli Le Monêtier-les-Bainsin kylän kohdille. Maasto olikin nautinnollisen näköstä suoritusharjannetta, joka oli nyt hinkattu ja kelin kovettama. Ainakin nyt yks pientä kikkailua vaativa reitti otettiin ja lounaalta lähdettiin La Graveen illaksi moikkaamaan kavereita.

Tytöt Serre Chevalierin harjanteelta ensin!

La Gravessa Anni ja Valtteri oli lupaillu vajaa kaksi vuotiaalle Leolle kaveria käymään. Meidän porukasta ei kuitenkaan ollut kaveriksi sitten ollenkaan. Maarit yritti viihdyttää, mutta silti Leo haki vähän väliä ovea kohti huudellen “Kaverii! Kaveri!”

Sestrieren vanha kabiini

Koska tiedettiin Sestriere vähintään hyväksi aiemmilta reissuilta, vetästiin siellä pari päivää putskua sinkissä ja auringossa. Niin helppoa, mukavaa ja tilaa!

Sestriere

Sestriere

Pesto pastaa etsimässä

Italian Meri-Alpit oli viime talven reissulla tutkailussa, mutta sillon siellä oli liian lämmin. Kuultiin sillon kuitenkin Ullan kanssa La Gravessa mestasta pientä hehkutusta ja jotain juttujakin luettiin, niin otettiin se reissun tähtäimeen. Nyt osu dumppi kohdilleen ja sää pysyi pakkasella, joten oli mahis mennä. Vähän mietitytti mennessä, kun sääennuste näytti, että Milanon kentälläkin saattaa sataa lunta ja ainakin kohteessa Cuneon kaupungissa on lunta, mutta sujuvasti kaikki meni.

Lopulta käytiin meidän neljän hengen poppoolla Argenterassa ja Limone Piemontessa ja muista ei oikein edes tiedetty. Limone Piemonte oli semmonen aika normaali paikka ja kaikki oli laskettu hetkessä puhki, mitä en olis ollenkaan odottanut. Ainahan sitä vähän etsimällä jotain kivaa kuitenkin löytää ja ensimmäinen päivä dumpissa oli diippiä. Joku siellä oli laskenut aikamoiset elämänsä linjat näköjään ja vain pari päivää dumpin jälkeen.

Elämänsä linjaa hakemassa

Argenteraa oli hehkutettu ja kyllä siellä olikin tosi hyvää metsälaskua. Hissi meni juuri puurajan yläpuolelle ja puuttomalla melko flatilla oleva hissi ei ollut edes käytössä. Metsä oli sopivan jyrkkää ja melko seiffiä vetästä mistä vaan alas. Muita laskijoitakin oli sopivan vähän ja jiihaata tuli huudeltua!

Argenteran pufpuf

Alue on tunnettu pestopastasta, mutta sitä ei mistään kyllä saatu. Ei tainnut olla pestokausi ja ehkä täällä ei sitten riitä ylpeys tarjoilla purkkikamaa. Mielenkiintonen kolmen laskupäivän käväisy, mutta eipä näin sivuun kaikesta muusta välttämättä tule uudestaan lähdettyä, koska on sitä hyvää metsää sielläkin, missä on enemmän vähän monipuolisempiakin keskuksia.

Limone Piemontessa reitin hakua