Tyhjässä Moiwassa
Loput päivät laskettiin Moiwassa hyvää lunta ja löydettiin muutamia uusia reittejä. Löytyi hyvä kenttä, jossa sai vauhdin päälle. Yritettiin myös haikata viereiselle kukkulalle, mutta välissä olikin jyrkänteitä ja virtaava puro, joten sen joutui hylkäämään. Parin päivän päätteeksi käytiin hyppimässä putskuhyndällä ja Ulla taisi saada elämänsä ensimmäiset gräbit ja hyvin meni.
Aiemmilla viikoilla Moiwa Lodgessa oli ihan reilusti porukkaa, mutta nyt oli meidän lisäksi vain 2-4 muuta asiakasta. Rinteessäkin oli entistä tyhjempää. Laskijoita oli 10-20 ja rento musa soi taattuun Moiwan tyyliin. Hissit onneksi pyöri koko päivän eikä tullut aiemmasta tuttuja selityksiä ”Too windy. Soli. Thank you for your understanding.”
Torstaina pohjat oli vähän kovempia, mutta edelleen löytyi kunnon puuteria. Aiempien päivien tapaan haettiin lumilipoilta droppeja. Lopuksi mentiin taas hyndälle ja arveltiin alastulon olevan ehkä kova. Hyppäsin ensin vähän iisimmän. Tulin ihan jaloille alas, mutta sitten lähti möykyistä kunnon pesukoneet. Vähän ehkä sattui. Sen jälkeen huomasin, että lauta taittui etusiteen vierestä katki. ”Voi V..!”. Ulla kuuli kovan rasahduksen ja oli ihan varma, että menin puusta läpi tai lauta katkesi. Kerranhan tässä on jo puuta päin tullut laskettua. Ullakin teloi sormensa puuhun traversella aiemmin eli tappiota syntyy.
Onneksi jäljellä oli enää lähtöpäivän parin tunnin laskut, jotka vedin Ullan 153 cm Burton Airilla. Onhan se aivan liian löysä ja pieni Burton Baron 172:n jälkeen tällaiselle täysikokoiselle, mutta ketteryydellä sai korjattua yllättävän paljon.