Se on loppu nyt

Viimeisenä päivänä piti luovuttaa mökit jo aamupäivällä, joten pientä säätöä oli tiedossa ja läheskään kaikki ei lähteneet mäkeen. Mä lähdin ja laskin enimmäkseen Tomin kanssa. Oli kyllä todella vaisua laskua, koska aikaa oli liian vähän aikaa kunnon seikkailuihin ja alkoi jo masentamaan reissun loppuminen. Tuli sentään laskettua Freeride Zonella hyvä noin 200 m korkeuseron ränni, mutta aivan liian hiljaa.

Paluumatka pimeää serpentiiniä samojen bussikuskien kanssa pelotti varmaan koko bussia. Mennessä ei ihan syntynyt luottamusta. Kuski ajoi ihan rohkealla vauhdilla koko ajan tietä, josta voi suistua vain rotkoon. Ilmeisesti oli kova luotto, ettei tie ole jäässä, vaikka ilta alkoi viilenemään päivän auringonpaisteen jäljiltä.

Lentokentällä oli jälleen edessä jännitys, miten käy painavien tavaroiden kanssa. Onneksi se painava lautapussi kelpasi kyytiin ilman lisämaksuja. ”What’s there inside?”, ”Snowboarding equipment”. 

Paluumatkalla meille jäi vielä useampi tunti aikaa palloilla Düsseldorfissa ennen koneen lähtöä. Oli muuten aika ruma ja ankea kaupunki vanhaa kaupunkia lukuunottamatta. Vanhassa kaupungissa oli jokin ihme perinnetapahtuma meneillään ja tarjolla edullista olutta. Lento kotiin ja VOI EI se on loppu.