Täällä laskureissussa on aina kyl tosi vaikee miettiä asioita tätä iltaa pidemmälle. Tää ensimmäisen viikon porukka olis lähdössä ja seuraava viikko onkin vähän kyssäri. Tuben piti tulla jo joskus, mutta ei se nyt näköjään taida tulla. Yksin on aika perseestä tehdä a) yhtään b) mitään ja offi yksin ei nyt oo ihan fiksuakaan. Melkein jo käy mielessä, et lähtis vaan himaan. Oishan tossa kavereita ainakin La Gravessa, Chamonixissa, Val Thorensissa ja Innsbruckissa, mut säätä näyttäs ehkä olevan sit Italian puolella. Kaikki Ranskan vuoret on ihan jäässä. Vaikeeta.. miettiä ja päättää näistä sit. Ei oikein oo mitään järkeviä ratkasuja, ni ehkä sit vetää fiiliksellä miettimättä tarkemmin.. sit huomenna, kun täytyy jonnekin taas mennä yöks.
Meri-Alpeilta tultiin viideksi päiväksi Italin ja Ranskan rajalle Claviereen. Neljän tähden hotellissa neuvottiinkin heti varmaan kylän paskimpaan paikkaan syömään jotain juustovoikuraa. Lähti ainakin ruokahalu! Loput illat syötiinkin kylän ainoassa tosi hyvässä raflassa maistuvaa italialaista ruokaa napa ratketen. Kalle valkkas erinomaisen viinin yhdelle ruualle. Niin hyvän viinin, että mä en voi semmosia arvostella.
Italian ja englannin sekotuksella varoteltiin myös vyöryistä ja neuvottiin, minne ei pidä mennä. Joku oli kuollut justiinsa. Pertsa! Vyöryjä olikin ollut tosi paljon ja yleensä aika samaa 40-50 cm syvyyttä, joten tuli otettua sen kannalta aika iisisti. Mulla meni kans joku ilta energiat vähän alas ja Maarit joutu taluttamaan mua kylillä. Ehkä näytin aurinkolasit päässä sokeelta tai humalaiselta, mut jotkut siinä varotteli kaks metriä sivussa olevasta jäästä. Pericolo!!
Isoja vyöryjä Clavieressa ja Montgenevressä
Tultiin tänne, koska oli halu tutustua vähän näihinkin mestoihin, mistä on vaan aina huristeltu autolla ohi. Oli ihan mielenkiintosta nähdä Claviere, Montgenevre ja Serre Chevalier. Claviere ja Montgenevre oli mun makuun nähty päivässä ja.. ne on nyt nähty. Serre Chevalieriin piti vähän katella vinkkejä Wepowderista ja mentiinkin offin kannalta suositeltuun mestaan eli Le Monêtier-les-Bainsin kylän kohdille. Maasto olikin nautinnollisen näköstä suoritusharjannetta, joka oli nyt hinkattu ja kelin kovettama. Ainakin nyt yks pientä kikkailua vaativa reitti otettiin ja lounaalta lähdettiin La Graveen illaksi moikkaamaan kavereita.
Tytöt Serre Chevalierin harjanteelta ensin!
La Gravessa Anni ja Valtteri oli lupaillu vajaa kaksi vuotiaalle Leolle kaveria käymään. Meidän porukasta ei kuitenkaan ollut kaveriksi sitten ollenkaan. Maarit yritti viihdyttää, mutta silti Leo haki vähän väliä ovea kohti huudellen “Kaverii! Kaveri!”
Sestrieren vanha kabiini
Koska tiedettiin Sestriere vähintään hyväksi aiemmilta reissuilta, vetästiin siellä pari päivää putskua sinkissä ja auringossa. Niin helppoa, mukavaa ja tilaa!
Italian Meri-Alpit oli viime talven reissulla tutkailussa, mutta sillon siellä oli liian lämmin. Kuultiin sillon kuitenkin Ullan kanssa La Gravessa mestasta pientä hehkutusta ja jotain juttujakin luettiin, niin otettiin se reissun tähtäimeen. Nyt osu dumppi kohdilleen ja sää pysyi pakkasella, joten oli mahis mennä. Vähän mietitytti mennessä, kun sääennuste näytti, että Milanon kentälläkin saattaa sataa lunta ja ainakin kohteessa Cuneon kaupungissa on lunta, mutta sujuvasti kaikki meni.
Lopulta käytiin meidän neljän hengen poppoolla Argenterassa ja Limone Piemontessa ja muista ei oikein edes tiedetty. Limone Piemonte oli semmonen aika normaali paikka ja kaikki oli laskettu hetkessä puhki, mitä en olis ollenkaan odottanut. Ainahan sitä vähän etsimällä jotain kivaa kuitenkin löytää ja ensimmäinen päivä dumpissa oli diippiä. Joku siellä oli laskenut aikamoiset elämänsä linjat näköjään ja vain pari päivää dumpin jälkeen.
Elämänsä linjaa hakemassa
Argenteraa oli hehkutettu ja kyllä siellä olikin tosi hyvää metsälaskua. Hissi meni juuri puurajan yläpuolelle ja puuttomalla melko flatilla oleva hissi ei ollut edes käytössä. Metsä oli sopivan jyrkkää ja melko seiffiä vetästä mistä vaan alas. Muita laskijoitakin oli sopivan vähän ja jiihaata tuli huudeltua!
Argenteran pufpuf
Alue on tunnettu pestopastasta, mutta sitä ei mistään kyllä saatu. Ei tainnut olla pestokausi ja ehkä täällä ei sitten riitä ylpeys tarjoilla purkkikamaa. Mielenkiintonen kolmen laskupäivän käväisy, mutta eipä näin sivuun kaikesta muusta välttämättä tule uudestaan lähdettyä, koska on sitä hyvää metsää sielläkin, missä on enemmän vähän monipuolisempiakin keskuksia.
